Askeleita perheenä: Normaali arki jatkuu

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Normaali arki jatkuu

Voihan korona... Vaikka korona on todellinen ja vakava asia, niin alkaa silti tulemaan uutisoinnit jo korvista ulos. Ja hieman myös jo ärsyttää, että kauan tämä kaikki kestää, kuukauden vai vuoden..?
Meidän perhe jatkaa ihan normaalia arkea, tosin ei liikuta töiden ja päikyn lisäksi kun ruokakaupassa. Meidän perheelle on välttämättömyys tehdä töitä niin kauan kun niitä vaan on. Koko talous romahtaisi, jos ei yhtäkkiä enää olisi töitä. Helppoa se olisi jos tuet ja palkka juoksisi vaikka istuisi kotona, mutta meidän perheessä näin ei ole. Työt on tehtävä, jos haluaa perheensä elättää ja asuntolainan maksaa, ja ylipäänsä pitää oman asuntonsa.
Me emme muutenkaan ole hysteerisiä tämän asian suhteen, eletään päivä kerrallaan ja pestään vieläkin enemmän käsiä ja jäädään kipeinä kotiin. En jotenkin voi uskoa, että koko Suomi voisi edes mennä kiinni, yhteiskunnan pyörittämiseen tarvitaan kuitenkin aika paljon muitakin ihmisiä kun vain sairaanhoitajat ja kaupan myyjät. Voisiko vaikka aikaa siirtää suoraan kesäkuulle, niin elämä olisi helpompaa :)
Meillä lapset siis jatkaa päiväkodissa, kunhan heidän yskä ja nuhaisuus hellittää. Normaali arki jatkuu täällä koronasta huolimatta. Onko teidän arkeen tullut muutoksia koronan vuoksi?

Tiia

1 kommentti:

  1. Meihin tämä on vaikuttanut paljon, kun ollaan matkan jälkeisellä kahden viikon kotikaranteenilla.
    Sinänsä vähän hassua, kun oltiin Baltiassa eli todennäköisemmin korona saataisiin Suomesta. Mutta toimitaan ohjeistuksien mukaan. Isäntä voi työskennellä kotoa ja heillä onkin nyt työpaikalta kaikki tekemässä muutenkin etätöitä.

    Kyllä tässä huomaa olevansa paljon muiden armoilla. Jos tänään tilaisin ruoat kaupasta kotiin niin saisin ne kuun lopussa. Normaalisti ne on saanut samana päivänä.

    Muuten meillä kotona riittää pojan kanssa puuhaa, askerteluja, leikkejä, siivousta, ruoanlaittoa, pelejä ja ohjelmia.

    Niin haluaisimme lähteä tuonne pihalle leikkimään. Nyt olisi entistä kivempaa jos olisi varaa omakotitaloon.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...