sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Oot niin ihana! +arvonta

Kaupallinen yhteistyö Oot niin ihana ja Perhekupla
Pääsin tekemään ihanan yhteistyön kun sain Vivianille Oot niin ihana-vauvakirjan. Olen jo kauan ihastellut tätä vauvakirjaa somessa, mutta en raaskinut sitä ostaa kun meillä oli jo kaksi vauvakirjaa.

Nyt kun sen sain käsiini niin on hieman kaduttanut, nimittäin tätä kirjaa voi täyttää ihan miten itse haluaa ja siihen on lisäsivujakin saatavilla. Lisäksi kirja on erittäin kaunis, esteettinen ja yksinkertainen. Kirja on ihanan monipuolinen ja kaikenlaisille perheille sopiva, jopa isovanhemmat tai kummit voi täyttää vauvalle tätä kirjaa.
Meillä kirjaa täytetään lähinnä kuvilla, koska kahteen muuhun ei mahdu niin paljoa kuvia. Olen nyt vasta ehtinyt täyttää 1kk-, syntymä-, nimi- ja mistä kaikki alkoi-sivut. Pikkuhiljaa kun aikaa vaan löytyy niin täyttelen kirjaa ajantasalle.
Vauvakirjojen täyttäminen on muuten ihanaa puuhaa. On kiva muistella aikaa taaksepäin, kuinka pieni vauva on ollut milloinkin ja mitä oppinut. Kirjojen täyttäminen on minulle myös pieni oma hetki lapsiperhearjen keskellä, vaikka sekin lapsiin liittyy, mutta sitä saa täyttää (ainakin yleensä) ihan rauhassa. Ja mitat löytyy tietenkin neuvolakortista kivasti saman merkin neuvolakorttikotelosta. Kirja on muuten kauniissa laatikossa ja sinne mahtuu kirjan lisäksi jotain pieniä muistoja lapsen vauva-ajasta, vaikka sairaalaranneke, sukat, kastetodistus tms.
Saatiin myös ihana ByPinjan lasten koru. Oletteko tietoisia, että Oot niin ihana on ostanut ByPinjan joten yhdestä paikasta saa nyt näitä molempia ihania tuotteita. ByPinjan korut olikin minulle jo ennestään tuttuja, sillä minulla on niitä jo 4 kappaletta. Nyt on kiva kun tytöilläkin on yksi oma koru, niin voidaan vähän samistella. Katsotaan millaisia tappeluita tytöt saa korusta aikaan vielä tulevaisuudessa..
Sain ilokseni myös yhden vauvakirjan teille arvottavaksi.

Osallistut arvontaan olemalla blogini kirjautunut lukija ja kommentoimalla tähän postaukseen. Muistathan sähköpostiosoitteen, että saan voiton osuessa kohdalle sinuun yhteyttä. Lukijaksi pääset klikkaamalla tuolta sivusta Lue-nappia.

Voit tuplata mahdollisuutesi voittaa, sillä sama arvonta on käynnissä myös instagramissani.

Arvonta päättyy viikon päästä, eli 7.4, voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja vastaamalla hänen kommenttiin.

Oot niin ihana-vauvakirja ja ByPinja-lastenkoru saatu postausta vastaan. Neuvolakorttikotelo saatu lahjaksi.

Yhteistyössä
Tiia

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Vivian 6kk

Vivian on jo puolivuotias. Miten tästä ihanan kamalasta autoon synnyttämisestä voi olla muka jo puoli vuotta aikaa. Vaikka synnytys olikin aika erilainen kun yleensä, niin se oli silti täydellinen ja minulla on jopa hieman ikävä sitä päivää. Toisaalta taas on ihanaa, että Vivian on jo niin iso vauva, lähempänä vuoden ikäistä kun vastasyntynyttä.
Kävimme perjantaina ryhmäneuvolassa, joka oli oikein miellyttävä kokemus. Isompien vauva-aikoina tuollaisia ei vielä järjestetty, joten oli kiva osallistua. Vauvat sai leikkiä lattialla kun neuvolatädit höpisi unesta, ruokailusta yms. Mitään uuttahan siellä ei tietenkään ollut, mutta kiva ryhmätapaaminen kuitenkin.

Saatiin me uudet mitatkin ja ne oli tällä kertaa 69,1cm ja 8015g. Päänympärys oli 42,7cm. Seuraava neuvola meillä onkin sitten vasta 8kk lääkärineuvola.
Vivian ei vielä ryömi eikä konttaa, mutta pyörii navan ympäri ja vatsalta selälleen ja toisinpäin. Joten meillä liikutaan pyörimällä ja ikinä häntä ei löydä samasta kohdasta mihin hänet on jätetty. Toisaalta on ihan kiva, ettei hän vielä liiku, niin ei tarvitse juosta perässä kokoaikaa.
Vivian syö kiinteitä viisi kertaa päivässä, eli aamu- ja iltapuurot, lounaaksi kasvissose, välipalaksi hedelmäsosetta ja päivälliseksi lihasose. Lähes kaikkien aterioiden jälkeen syötetään korvike ja korviketta menee ruokailujen välissäkin vielä välillä.
Yöt sujuu hyvin, neiti on nyt nukkunut muutaman kokonaisen yön, mutta pääasiassa herää vielä yhden kerran syömään. Minusta tämä on kuitenkin todella hyvin, kun hän ei mitään ylimääräistä öisin huutele vaan yöt on nukkumista varten. Alkuyö menee omassa sängyssä ja loppuyö perhepedissä.

Vaatteissa käytetään 68 kokoa, pikkuhiljaa joitain 74cm vaatteita on otettu myös käyttöön. Vaipoista on käytössä 4-koko.
Vivianin lempiruokaa on kaikki ruokasoseet, puurot ei oikein maistu. Äiti on edelleen paras, mutta isin sylissä nukkuu lähes joka iltapäivä päikkärit. Isosisarusten leikit ja höpinät on ihan parhaita ja varsinkin isoveljen jutuille nauretaan eniten. Vierastamista ei ole vielä havaittu, mutta ehkä senkin aika on jo pian.
Ruokailut tapahtuu edelleen pääosin sitterissä, pikkuhiljaa vasta aletaan siirtymään syöttötuoliin. Katsotaan muutaman viikon päästä jos päästään aloittamaan sormiruokailukin, nyt mennään vielä pelkillä soseilla.

Sellainen on meidän ihana puolivuotias kuopus. Palailen vielä jossain vaiheessa puolivuotiaan vauvan päivärytmiin tarkemmin.
Tiia

torstai 21. maaliskuuta 2019

Mitä meille kuuluu

Tänne kirjoittaminen on hieman jäänyt, on muka niin paljon kaikkea muuta. Ja tietysti kolme lasta, kodin hoito ja työt vie oikeasti paljon aikaa, mutta tämä blogi on minulle ihana harrastus minkä pariin en ole nyt vain ehtinyt. Toivottavasti tässä keväällä ehtisin kirjoitella enemmän.
Todellisuudessa katson ennemmin illat miehen kanssa netflixiä, ollaan ihan koukussa Grimmiin, mies katsoo sitä jo toista kertaa. Haluaisin kuitenkin kirjoitella enemmän, mutta tällä hetkellä luovuuskin on ihan nollissa. Toivon todella, että kirjoitusinto palaa pian. Vaikka on ollut tietysti ihana viettää myös "kahdenkeskeistä" aikaa miehenkin kanssa välillä. 
Meille tosiaan kuuluu hyvää, arki pyörii kivasti ja kaikki on hyvin. Muutama viikko enää Liljahin synttärijuhliin, Viviankin täytti jo puolivuotta ja Tobias kasvaa eskarilaiseksi kovaa vauhtia. Lisäksi mies remontoi pikkuhiljaa meidän päämakkaria ja kohta alkaa myös pikkuvessan täydellinen remontti. Joten kotijuttuja on ainakin kevään ja kesän aikana tulossa blogiin paljonkin.
Huomenna meillä on Vivianin ryhmäneuvola, joten 6kk kuulumiset on myös tulossa blogiin. Ja ensi viikolla Liljahin vasu-keskustelu ja sitä seuraavalla viikolla vielä 3v neuvolakin, joten enköhän Liljahinkin kuulumisia tänne kirjoittele.
Nyt jos teillä on jotain postaustoiveita, jotain mistä haluaisitte lukea niin kertokaa ihmeessä, teen mielelläni toivepostauksia myös.

Tiia

perjantai 8. maaliskuuta 2019

6-vuotiaan oma huone

Meidän tulevan eskarilaisen huone koki aika isonkin muutoksen tuossa viime viikonloppuna. Vietiin nimittäin isommat lapset mummin ja papan luokse koko viikonlopuksi, että päästiin Ikeaan ostoksille. Kolme henkilöä mahtuu pakettiautoon paremmin kun viisi :) Mutta nyt kuitenkin pääasiaan, eli siihen pojan huoneeseen.
Tobias on jo kauan aikaa toivonut isoa sänkyä ja kunnollista työpöytää huoneeseensa ja ne sinne nyt ostettiin. Sängyksi valittiin Ikean Malm, jossa on kaksi laatikkoa alla, niihin mahtui kivasti leluja. Sänky on tosiaan 90x200cm, joten se vie todella ison osan meidän kodin pienimmästä huoneesta. Ja sänkyyn kuuluu myös sängynpääty, mutta sitä ei voitu asentaa, koska se olisi mennyt rumasti ikkunan eteen.
Sängyn ja petivaatteiden lisäksi ostettiin työpöytä, jossa on säilytystilaa, edellinen kun oli pelkkä pöytälevy jaloilla. Pöydän paikkaa jouduttiin siirtämään ikkunaseinältä oviseinälle, kun se ei olisi sinne enää mahtunut. Lisäksi yksi korkea hyllykkö siirrettiin Liljahin huoneeseen, samalla sinne siirtyi suurin osa Tobiaksen kirjoista. Kaikki pojan tavarat ei vaan millään mahdu hänen huoneeseen.
Ollaan nyt kyllä todella tyytyväisiä tähän huoneeseen. Huoneesta tuli todella kiva, vaikka tilaa onkin vähän. Silti mielestäni tyhjää lattiatilaa leikeille jäi ihan kivasti ja ainakin toistaiseksi on sisarukset mahtuneet sinne yhdessäkin leikkimään. Ja pääasiahan tietysti on se, että Tobias tykkää todella paljon ja hän saa kuulemma paremmin unta uudessa sängyssä.

Täältä voitte muuten käydä kurkkaamassa miltä huone näytti ennen.

Ihanaa viikonloppua ja hei nythän on jo maaliskuu, eli kevät !

Tiia
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...