sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Bebes 15-vuotta / Mother Blessing

Bebes täytti 15-vuotta ja piti sen kunniaksi viidelletoista odottavalle äidille Mother Blessing-juhlat. Itse voitin pääsyn juhliin Marian Kotitalouskriisi-blogin arvonnasta. Olin kyllä niin iloinen, onnellinen ja kiitollinen, että voitto osui kohdalle.
Juhlat pidettiin helatorstaina Helsingissä eräässä yksityisasunnossa. Bebes oli yhteistyökumppaneineen koonnut kaikille osallistujille hulppeat yli 600€ arvoiset lahjakassit, jotka sisälsi tuotteita odotukseen, imetykseen ja vauva-arkeen. Itselle paketista jäi erityisesti mieleen erittäin mukavat odotusajan alushousut, Babiators aurinkolasit ja Lifefactoryn lasinen juomapullo.
Lahjakassissa oli myös imetysliivejä, imetyspaita, alustoppi, Bola-koru, Sophie the giraffe, vaunuverho, erilaisia rasvoja ja paljon paljon muuta. Tulin kyllä niin hyvälle mielelle koko juhlasta ja varsinkin tuosta lahjakassista.
Juhlassa juteltiin paljon toisten äitien kanssa, syötiin erittäin hyviä salaatteja, kasvissosekeittoa ja kakkua. Pientä ohjelmaakin oli, mutta itselle ainakin ihan vaan rauhassa oleminen muiden odottavien äitien kanssa oli parasta. Kukaan ei kaivannut apua, ruokaa tai mitään muutakaan, sai vaan nauttia omasta ajasta.
Kiitos siis tuhannesti Bebes tästä mahdollisuudesta, oli ihanaa <3

Kaikki kuvat (paitsi 7 ja 8 kuvat lahjakasseista ja niiden sisällöstä) Kati Finell

Tiia

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...