sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Uutta äidille

Vihdoin minäkin sain jotain uutta vaatekaappiin ja eteiseen. Löysin Crocsin alesta parit uudet kengät, olin tilaamassa samoja kenkiä jo monta kertaa aleiden aikaan, mutta aina jätin tilaamatta. Nyt vihdoin kuitenkin päätin kengät tilata.
Nämä ruskeat talvikengät ovat olleet jo päivittäin käytössä ja ne onkin ihanat jalassa. Pohja on mukavan joustava ja kengät pitää varpaat lämpiminä. Lisäksi kengät on helppo yhdistää sellaisiin housuihini mitkä tällä hetkellä menee päälle.
Toiset kengät onkin sitten keväälle ja kesälle, kunhan lumet sulaa. Ihan perus lenkkarit siis tällä kertaa. Värinä sentään ihanan pirtsakka vaaleansininen. Nämäkin kengät tuntuvat mukavilta jalassa, ainakin sen verran kun olen niitä sisällä kokeillut. Tobias kyllä tokaisi, että ei ole hyvät kengät :D
Lisäksi kävin ihan yksin tuossa yksi arki-ilta Tobiaksen kummitädin luona Me&I:n kutsuilla. Sieltä mukaan lähti tietysti toiset Magic pantsit, tällä kertaa mallistossa ne ovat mustana, viime syksynä oli viininpunaiset. Nämä on aivan ihanat housut, ainakin nyt raskausmahan kanssa ja varmasti myös synnytyksen jälkeen. Ajattelinkin ottaa toiset näistä sitten sairaalaan mukaan.
Housujen lisäksi tilasin ihanan harmaan raitamekon, tämä menee kivasti nyt ja on kesällä varmasti ihan ehdoton ! Ainoa miinuspuoli tulee sitten vastaan jos imetän vauvaa, tällä mekolla se ei oikein onnistu.
Lisäsin tilaukseen vielä viime metreillä mustan jakun. En ole aiemmin omistanut edes jakkua, joten ehkä oli jo korkea aika sellainen hommata. Ja perustelin ostokseni miehelle sillä, että tähän mennessä ei ole ikinä ollut mitään siistiä päälipaitaa esimerkiksi juhliin laitettavaksi. Nyt siis on :)

Joudutte nyt tyytymään pölyisen peilin kautta otettuihin kuviin, en viitsinyt tuota miestä rasittaa kuvaamisella, olen nimittäin hankala kuvattava :D

Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...