lauantai 16. toukokuuta 2015

Lauantain lenkki

Tänään on ollut ihana auringonpaiste, ainakin täälläpäin. Päätettiin heti aamusta, että Jätskiauton käynnin jälkeen lähdetään lenkille. Meiltä jäi viime kuussa jätskit saamatta, joten onneksi tänään oltiin kotona, kun auto tuli pihaan. Kuukauden jätskit on taas hommattu. Okei ehkä ne jäätelöt loppuu jo paljon ennemmin, jos tulee vaikka lämpimiä päiviä ! Onneksi muuten ne jäätelöt on niin kalliita, ettei niitä viitsi ostaa kun pari pakettia. Liian hyvää palvelua meinaan kun auto käy kotiovella :D

Isi varustautui lenkille tällä kertaa kameran kanssa niin saatiin muutamia kivoja kuviakin, joita nyt jaan tänne blogiinkin. Alkuun kuitenkin yksi kuva vielä äitienpäivältä !
Luonto muuten näyttää niin kauniilta kun puut alkaa vihertää. Kevät on kyllä kaunista aikaa !
Käveltiin taas se meidän vakio 4km, meidän talolta kadun päähän ja takaisin. Matkalla nähtiin lentokone, joka oli pojasta tosi kivaa ja se oli hänen sanojensa mukaan "naapurin sedän lentokone" :D Lisäksi nähtiin heppa, jolle piti kertoa, että "heppa näkee minun hienot aurinkolasit". Ja kukon ääntäkin kuultiin, joka kuulemma sanoo Tobiaksen mielestä "ihhahhaaa" ! Voi tuota hassua papupataa !
Tobias nukahtikin lenkin lopussa vaunuihin ja jatkoi noin tunnin verran unia ulkona. Äiti ja isi sillä aikaa nappasi tietysti jäätelöt palkinnoksi lenkistä :) Leikkasin tuossa isin hiuksetkin ja katsottiin lätkääkin hetki. Mikä maa kannustetaan nyt voittoon.... Kanada ?!

Miten muiden lauantai on mennyt ? Onneksi muuten on vielä huominen vapaata, koko päivän on ollut ihan sunnuntaifiilis ! Viettäkää hauska lauantai-ilta !

Tiia

6 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. :) Meillä oli saunailta ja nyt aloitetaan katsomaan muumeja ennen iltapalaa. Myöhemmin vielä enkun tenttiin lukua. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kuulostaapa kivalta ! Hauskaa iltaa teille :)

      Poista
  2. HIenoja kuvia :)

    Mä kävin aamusta yksin shopailemassa, ihana kun sai rauhassa koluta kauppoja läpi :) Nyt illemmalla ulkoiltiin päiväkodin pihalla ja puhalleltiin saippuakuplia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oi että mitä luksusta ! Ihana päivä teilläkin ollut :)

      Poista
  3. ihanat kuvaat ja tosi kiva toi välikausihaalari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ! :) Minustakin tuo Reiman haalari on kiva, niin kuin Reiman kaikki haalarit on :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...