perjantai 24. lokakuuta 2014

Syy

Nyt olisi aika kertoa teille syy siihen pitkään blogitaukoon. Eli minulla oli ihan järkyttävän huono olo. Oksensin neljä viikkoa putkeen, mikään ei pysynyt sisällä hetkeä kauempaa. Minullahan siis tietenkin oli raskauspahoinvointia, niinkuin edellisessäkin raskaudessa. Tämä oli se syy miksi blogi oli niin kauan hiljainen. Olin vaan niin väsynyt, etten jaksanut mitään ylimääräistä.

Meille oli tulossa vauva ! Sitä oli odotettu ja toivottu, vaikka meillä tärppäsikin heti ekalla yrittämällä. Olimme niin onnellisia. Ja koska olin niin huonossa kunnossa etten melkein pystyssä pysynyt niin jouduimme kertomaan asiasta lähimmille sukulaisille aika aikaisessa vaiheessa. Kaikki muutkin olivat onnellisia puolestamme.

Olimme tietysti niin varmoja, että kaikki menee hyvin, koska olihan edellinenkin raskaus päättynyt onnellisesti. Toisin kuitenkin kävi tällä kertaa. Olin viikolla 12+2 kun verinen vuoto alkoi. Vuoto oli todella niukkaa ja mitään kipuja ei ollut. Pelästyimme ! Soitin neuvolaan, josta sanottiin, että on varmaan ihan harmitonta ja pyydettiin odottamaan ultraa.

Ultra sitten vihdoin oli kun olin viikolla 13+0. Olimme jo ehtineet miettiä, että mitä jos raskaus onkin mennyt kesken. Ei kuitenkaan siihen uskottu kovin paljon. Minä sentään yritin valmistautua pahimpaan, mutta en siinä onnistunut kyllä yhtään. Ultrassa pystyin olemaan suht tyynesti sentään.

Siellä selvisi, että sikiö vastaa viikkoja 8+4 ja sydän ei lyö. Kun näin ruudulta liikkumattoman ja pienen ihmeellisen näköisen sikiön, tiesin heti, että kaikki ei ole kunnossa. Tiesin jo tietenkin etukäteen miltä sikiön pitäisi näyttää noilla viikoilla, koska olin Tobiaksen samoihin aikoihin nähnyt. Ja meidän vauva ei ollut lähellekään sellainen.

Tunne oli kamala ! Kun olin saanut lääkkeet yms jutut mukaan ja pääsimme huoneesta pois, romahdin täysin ! Miten noin pienen ihmisenalun menettämisestä voi tulla niin kamala olo ? Itkuja itkettiin ja paljon. Sukulaisille yritettiin kertoa ilman kyyneliä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tunne on aivan kamala, sanoinkuvaamaton. Luulen että vain saman kokeneet pystyy ymmärtämään mitä tässä on käyty läpi.

Jos kaikki olisi mennyt hyvin, olisin tässä vaiheessa tullut esittämään ultrakuvia ja hehkuttamaan onneamme. Mutta tällä kertaa joudunkin kertomaan teille huonoja uutisia. Ja halusin todella jakaa tämän täällä kaikille. Kirjoittaminen helpottaa ainakin omaa oloani.

Kaikki on kuitenkin nyt ihan hyvin. Ja heti kun on mahdollista niin tietysti yritämme uutta vauvaa. Toinen lapsi on erittäin toivottu ja toivotaan, että seuraavalla kerralla kaikki menisi hyvin. Tässä lohduttaudutaan sillä, että onneksi meillä on jo Tobias. Toinen lohduttava tekijä oli se, kun sikiö oli niin pieni eikä näyttänyt vauvalta vielä ollenkaan.

Haluan tähän loppuun vielä sanoa, että keskenmeno voi todellakin tapahtua ilman minkäänlaisia kipuja ja vuotoa voi olla erittäin niukasti. Ainakin siis tällaisessa tapauksessa, jossa sikiö on kuollut jo aiemmin, eikä ole itsestään tullut ulos. Joten ehdottomasti kaikki vaan lääkäriin tarkistamaan asia, jos pientäkin vuotoa esiintyy !

Tiia

22 kommenttia:

  1. :( Voi ei. Paljon jaksamista. Tiedän miltä tuntuu <3 Onneksi nämä asiat helpottavat ajan kanssa ja varsinkin kun positiivisesti koittaa ajatella vauvan yrittämistä...luonto on välillä niin raaka...Oma pikkuinen kyllä auttaa tällaisessa tilanteessa pajon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! Pakko vaan mennä eteenpäin ja ajatella positiivisesti :)

      Poista
  2. Voi ei, itkuhan tässä teidän puolesta tuli! VOIMIA ja haleja! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  3. Ikävä kuulla.:(Voimia eteenpäin teille ja tsemppiä.

    VastaaPoista
  4. Voi eikä Tiia. Mä oon niin pahoillani, jaksamisia! ❤️

    VastaaPoista
  5. Voi ei. Itse kahden keskenmenon kokeneena tiedän mitä olet käynyt lävitse. Toivon kuitenkin että kaikki menisi seuraavalla kerralla hyvin ja raskautuisit nyt pian uudestaan. Voimahali sinne! <3 Mullakaan ei kummassakaan keskenmenossa ollut juuri kipuja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon !<3 Ja voi ei, kurja kuulla, että sulla niitä on ollut kaksi ! Mutta helpottavaa kuulla muiden kokemuksia, kun sullakin silti on kaksi ihanaa lasta jo ! :)

      Poista
  6. Eikä.. :( Voimalähetys sinne! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...