sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Lapsimessut 2014 osa 2

Nyt olisi siis vuorossa lisää materiaalia messuilta. Tosiaan kuvasimme erittäin paljon ja suuri osa jäi vielä julkaisemattakin. Mutta olkaa hyvät, niitä kuvia:


Me kierreltiin oikeastaan pelkkiä vaatekojuja läpi. Tarkoitus oli ostaa se huivi ja aurinkolasit, joista jo kerroinkin, mutta niitä ei löytynyt. Haluaisin Tobiakselle jonkinnäköisen tuubihuivin tms, mutta en tiedä mistä sellaisia voisi saada. Saa siis vinkata, jos tietää mistä löytyis :)
 
Tobiaskin meni heti tekemään tuttavuutta esittelijöiden kanssa. Ja hän saikin Muksun kojulta maitojuoman. Muissa sellaisissa kojuissa ei käyty joista sai ilmaisnäytteitä.
Minä hypistelin erittäin paljon Gugguun kojulla, mutta en raaskinut sieltä mitään meille kotiuttaa. Ehkä vielä joskus... Oli kyllä niin ihania värejä !
Lopulta kun mikään muu ei enää kiinnostanut, niin kävin vähän shoppailemassa Crocsilla :)
Paljon siellä tosiaan oli hypisteltävää, mutta hinnat olivat kyllä aika korkeita. Ja muutenkin budjetti oli pieni. Jos olisi ollut enemmän käyttörahaa niin sitä olisi kyllä kulunutkin.
Mukaan meille siis tarttui ihanat crocsit Tobiakselle kesäksi. Ja tietty kesähattukin piti ostaa, sillä kun ei ollut paljoa hintaakaan.

Olikos muita messuilijoita ? Mitäs piditte ? Löytyikö kivoja juttuja kotiin viemisiksi ?

Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...