sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Päiväkotiin tutustumassa

Ollaan nyt Vivianin kanssa käyty kolmena päivänä tutustumassa päiväkotiin. Päikky on tuttu paikka minulle jo kuuden vuoden ajalta, mutta Vivianille hieman vieraampi. Niinpä käytiin muutamana päivänä vähän leikkimässä tulevassa ryhmässä.
Ekana päivänä oltiin sisällä noin tunti muiden lasten leikeissä mukana. Vivian oli hieman varovainen, eikä paljon muiden lasten tai hoitajien kanssa leikkinyt. Istuskeli vain äidin lähellä.
Toisena päivänä oltiin ensimmäinen tunti sisällä leikeissä mukana ja silloin Vivian jo kiinnostui leluista ja siitä mitä muut touhusi. Toinen tunti oltiin ryhmän ulkoilussa mukana ja siellä Vivian viihtyi oikein hyvin. Väsymys vain alkoi painaa, joten ei jääty lounaalle vielä silloin.
Kolmantena päivänä sitten oltiin melkein kolme tuntia tutustumassa. Aluksi taas sisällä, sitten ulkona ja lopuksi vielä ruokapiirissä ja lounaalla. Tämä kolmas päivä meni taas helpommin ja kivemmin kun ekat kerrat. Uskon, että Vivian tulee viihtymään päikyssä hyvin, kunhan alkujärkytyksestä on selvitty.
Kaikki neljä lastenhoitajaa Vivianin ryhmässä on tuttuja jo Liljahin ajoilta sieltä ryhmästä, joten luottavaisin mielin jätän pienen sinne. Tosin hieman huono aloitusaika meillä, kun kolme pientä aloittaa siellä samana päivänä. Mutta eiköhän se silti suju hyvin.
Huomenna päiväkoti ja uusi arki sitten vihdoin alkaa. Palataan siis päiväkodin aloitukseen vielä erikseen.

Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...