maanantai 25. maaliskuuta 2019

Vivian 6kk

Vivian on jo puolivuotias. Miten tästä ihanan kamalasta autoon synnyttämisestä voi olla muka jo puoli vuotta aikaa. Vaikka synnytys olikin aika erilainen kun yleensä, niin se oli silti täydellinen ja minulla on jopa hieman ikävä sitä päivää. Toisaalta taas on ihanaa, että Vivian on jo niin iso vauva, lähempänä vuoden ikäistä kun vastasyntynyttä.
Kävimme perjantaina ryhmäneuvolassa, joka oli oikein miellyttävä kokemus. Isompien vauva-aikoina tuollaisia ei vielä järjestetty, joten oli kiva osallistua. Vauvat sai leikkiä lattialla kun neuvolatädit höpisi unesta, ruokailusta yms. Mitään uuttahan siellä ei tietenkään ollut, mutta kiva ryhmätapaaminen kuitenkin.

Saatiin me uudet mitatkin ja ne oli tällä kertaa 69,1cm ja 8015g. Päänympärys oli 42,7cm. Seuraava neuvola meillä onkin sitten vasta 8kk lääkärineuvola.
Vivian ei vielä ryömi eikä konttaa, mutta pyörii navan ympäri ja vatsalta selälleen ja toisinpäin. Joten meillä liikutaan pyörimällä ja ikinä häntä ei löydä samasta kohdasta mihin hänet on jätetty. Toisaalta on ihan kiva, ettei hän vielä liiku, niin ei tarvitse juosta perässä kokoaikaa.
Vivian syö kiinteitä viisi kertaa päivässä, eli aamu- ja iltapuurot, lounaaksi kasvissose, välipalaksi hedelmäsosetta ja päivälliseksi lihasose. Lähes kaikkien aterioiden jälkeen syötetään korvike ja korviketta menee ruokailujen välissäkin vielä välillä.
Yöt sujuu hyvin, neiti on nyt nukkunut muutaman kokonaisen yön, mutta pääasiassa herää vielä yhden kerran syömään. Minusta tämä on kuitenkin todella hyvin, kun hän ei mitään ylimääräistä öisin huutele vaan yöt on nukkumista varten. Alkuyö menee omassa sängyssä ja loppuyö perhepedissä.

Vaatteissa käytetään 68 kokoa, pikkuhiljaa joitain 74cm vaatteita on otettu myös käyttöön. Vaipoista on käytössä 4-koko.
Vivianin lempiruokaa on kaikki ruokasoseet, puurot ei oikein maistu. Äiti on edelleen paras, mutta isin sylissä nukkuu lähes joka iltapäivä päikkärit. Isosisarusten leikit ja höpinät on ihan parhaita ja varsinkin isoveljen jutuille nauretaan eniten. Vierastamista ei ole vielä havaittu, mutta ehkä senkin aika on jo pian.
Ruokailut tapahtuu edelleen pääosin sitterissä, pikkuhiljaa vasta aletaan siirtymään syöttötuoliin. Katsotaan muutaman viikon päästä jos päästään aloittamaan sormiruokailukin, nyt mennään vielä pelkillä soseilla.

Sellainen on meidän ihana puolivuotias kuopus. Palailen vielä jossain vaiheessa puolivuotiaan vauvan päivärytmiin tarkemmin.
Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...