perjantai 22. helmikuuta 2019

Vivian 5kk

Vivianille tuli jo 5kk ikää, aika kulkee aivan hullua vauhtia, kohta hän on jo puolivuotias.

Käytiin neuvolassakin ihan tasan 5kk iässä ja kaikki oli kunnossa. Pituutta oli tullut reilusti, mutta painoa hieman niukemmin. Pitää siis alkaa syöttämään vaan enemmän soseita ja maitoakin jos tarvetta. Uudet mitat oli siis 67,3cm ja 7,4kg. Päänympärys oli 41,8cm.
Vivian on nyt kuukauden maistellut kiinteitä ja ne on tullut niin tutuksi että sosetta menee hyvät määrät. Tällä hetkellä maistettuna on peruna, porkkana, bataatti, kukkakaali, parsakaali, mango ja päärynä.

Nyt kun 5kk tuli täyteen niin otettiin maisteluun myös puurot. Kaurapuuroa on siis nyt mennyt muutamana aamuna ja pikkuhiljaa siirrytään muihinkin viljatuotteisiin. Kun viljat on maisteltu niin siirrytään lihoihin, eli varmaan lähempänä 6kk ikää vasta.

Soseita menee nyt 3-4 kertaa päivässä, aamulla puuroa hedelmäsoseella, lounaalla ja päivällisellä kasvista ja illalla hedelmää. Kohta iltaruokakin vaihtuu sitten puuroksi, mutta ei ihan vielä, katsotaan ensin kuinka maha alkaa kestämään viljoja.

Syömiset meillä sujuu siis oikein hyvin. Soseiden lisäksi menee korviketta ehkä noin 800ml päivässä, näitä ei lasketa, joten en ole ihan varma määristä ja ne vaihtelee myös paljon.
Vivian viihtyy edelleen lattialla oikein hyvin ja hän kääntyilee siinä selältä vatsalleen ja toisinpäin. Lisäksi neiti pyörii miten sattuu, hän on aina eri kohdassa ja eri asennossa mihin hänet on jätetty. Konttausasentoon pyritään kovin ja ryömimistäkin yritetään, vielä ei kuitenkaan liikuta, mikä on ehkä ihan hyväkin :)

Yöt sujuu hyvin, yhdellä tai kahdella syötöllä. Yleensä ensimmäisen pätkän Vivian nukkuu sohvalla ja omassa sängyssä (siirretään siis sohvalta sänkyyn, tähän hän ei herää onneksi) ja loppuyö maidon jälkeen nukutaan perhepedissä.
Päiväunet meillä on aika epäsäännöllisiä. Autossa hän nukkuu oikeastaan aina, eli pari kertaa päivässä noin tunnin. Lisäksi saattaa jatkaa unia vielä sisällä kaukalossa. Jos on kotipäivä niin päiväunia nukutaan 20 minuutin pätkissä kahdet tai kolmet. Vivian on siis aika huono päiväunien nukkuja, mutta pääasia että yöllä nukkuu. Ja onneksi liikutaan autolla kuitenkin päivittäin (enintään yksi päivä viikossa milloin ei autoilla) niin tyttö saa kunnon unet. Välillä hän nimittäin nukkuu neljäkin tuntia jos ollaan liikkeellä.
Vauva-arki on edelleen helppoa, rentoa, mukavaa, ihanaa ja välillä tietty hieman raskastakin. Mutta enemmän kuitenkin positiivista kun negatiivista. Vivian on ihana ja on ihan mahtavaa seurata toisen kehitystä, mikä on huimaa tässä ensimmäisen vuoden aikana. Vivian on myös todella kiltti ja helppo vauva, hänen kanssa voi lähteä ihan mihin vain ja tehdä mitä vain kun hän viihtyy kaikkialla. Hän ei myöskään ole niin tarkka rutiineista (niinkun ei kyllä kukaan meidän perheessä) joten lähteä voidaan milloin vain ja mihin vain. On ihanaa kun lapset on helppoja ja rutiineja voi muuttaa ja se ei vaikuta heihin mitenkään :)

Nyt oikein ihanaa viikonloppua ! Minä pääsen huomenna ystäväni kampaamon penkkiin eli juoruilun lisäksi saan hiuksetkin kuntoon, muuten vietetäänkin rauhallinen viikonloppu kotona.

Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...