maanantai 28. tammikuuta 2019

Vivian 4kk

Tuntuu että jokatoinen postaus on Vivianin kuukausikuulumisia, aika menee niin hurjaa vauhtia.
Vivianille tuli 4kk täyteen jo 19. päivä ja neuvolassakin käytiin jo viime viikon torstaina. Hieman venähti tämä postauksen julkaiseminen vain.
Neuvolassa kaikki oli kunnossa ja uudet mitatkin saatiin. Pituutta oli jo 65,3cm ja painoa 7160g, reilusti on siis tyttö kasvanut kuukaudessa. Päänympäryskin oli jo 40,9cm. Mittailujen jälkeen siirryttiin vielä lääkärin vastaanotolle ja sielläkin kaikki kunnossa. Vivian antoi yllättävän kiltisti tehdä kaikki tutkimukset ja hymyilikin tädeille, katsotaan sitten mikä on tilanne taas kuukauden päästä, jos vierastusvaihe alkaa tässä välissä :)
4kk iässä Vivian on alkanut vihdoin syömään tuttia! Tätä meillä on odotettu ja siitä on tulossa ihan oma postaus. Neiti kääntyy selältä vatsalleen ja vatsalta selälleen. Lisäksi hän ei ikinä ole enää samassa kohdassa mihin hänet on laskettu, joten pientä pyörimistä tapahtuu kokoajan johonkin suuntaan. Lisäksi konttausasentoa aletaan jo hakemaan ja ryömimisyritykset on kovia, katsotaan kuinka nopeasti meillä liikutaan.
Soseita alettiin maistelemaan myös heti kun 4kk tuli täyteen. Perunalla aloitettiin ja se maistui ihan hyvin. Ekasta maistelusta otettiin hieman videotakin. Nyt on maistettu myös bataatti ja molempia menee noin ruokalusikalliset kerralla. Meillä syödään siis nykyään korvikkeen lisäksi soseita, kokoajan enenevissä määrin. Imetys on lopetettu lähes kokonaan eli korviketta menee nyt ihan reilusti.
Vivian nukkuu päivisin 2-3 päiväunet, unien kesto vaihtelee 15minuutin ja parin tunnin välillä. Yöt menee yhdellä syötöllä ja muuten yöt on tarkoitettu nukkumiselle ja sen vauva tietääkin jo. Vivian nukkuu siis noin klo 21-6 ja herää siinä välissä kerran. Välillä saattaa jotain pientä ääntä pitää, jolloin tutti riittää ja unet jatkuu. Perhepeti on edelleen se yleisimmin käytetty nukkumismuoto, välillä Vivi nukkuu omassakin sängyssä ainakin alkuyön.
Lelut, sisarusten leikit yms. on alkanut kiinnostaa entistä enemmän ja leluihin on nyt viidennellä kuukaudella opittu tarttumaankin, siitä tulee sitten enemmän asiaa seuraavaan kuukausikatsaukseen. Vivian viihtyy lattialla oikein hyvin itsekseen eikä vaadi kokoajan huomiota. Hän kyllä osaa silti vaatia huomiota ja välillä neiti tarvitsee erittäin paljon syliä ja leikkiseuraa.

Enimmäkseen tyttö on todella kiltti ja itkee vain harvoin. Hän on siis helppo vauva, mutta osaa olla vaikeakin. Hän on ihana, söpö ja tarkkaavainen pieni hymytyttö.

Muistakaa hyödyntää Nosiboon alekoodi thebabystepp osoitteessa www.kidsmed.fi. Koodi voimassa helmikuun loppuun.

Toinen alekoodi on Pikku Kaspianiin, koodilla ASKELEITA saatte 20 % alennuksen normaalihintaisista tuotteista. Tämä koodi on voimassa 31.1 saakka.


Tiia

tiistai 22. tammikuuta 2019

Miten meidän perheessä hoidetaan raha-asiat

Raha-asiat kiinnostaa ja puhuttaa paljon, joten nyt saatte katsauksen myös meidän perheen talousasioihin.

Meillä on miehen kanssa omat tilit kahdessa eri pankissa, lisäksi meillä on lainanhoitotili, joka on yhteinen. Lainanhoitotiliin ei kuitenkaan ole maksukortteja. Lainanhoitotilille siirrämme molemmat tismalleen saman summan joka kuukausi, ja niistä rahoista siis tosiaan lyhennetään vain lainaa. Lisäksi siirrämme molemmat talon kuluihin saman summan joka kuukausi, niillä maksetaan öljyt, sähköt, roskakulut yms. kulut mitkä asumiseen liittyy.

Eli asuminen menee meillä tasan puoliksi ihan aina. Meidän asuntolaina on siis todellakin yhteinen ja molemmat on ihan yhtä paljon vastuussa kaikesta. En itse voi sietää sitä, että eletään toisen rahoilla ja omistetaan muka yhdessä asunto, vaikka vain toinen lyhentää lainaa. Itse en halua olla toisen elätettävänä eikä miehenikään. Tietysti lyhyitä hetkiä voi tulla että toinen on enemmän vastuussa elättämisestä, mutta mielestäni silti molempien täytyy osallistua perheen elättämiseen.
Asumiskulujen lisäksi lapsille menee pienet summat joka kuukausi heidän tileille. Lasten lahjarahat menee myös kokonaisuudessaan heidän omille tileille, he saavat sitten niillä rahoilla tulevaisuudessa maksaa ajokorttinsa, auton tai vaikka käsirahan asuntolainaan tms fiksua.

Lapsilisät tulee minun tilille joka kuukausi, niillä hoidetaan lasten vaatteet ja muut tarpeet, koska minä olen niiden ostamisesta vastuussa. Lisäksi minä maksan päivähoitomaksut, mihin loput lapsilisistä menee, jos niistä riittää. Yleensä lapsilisät kuluu kokonaisuudessaan lapsiin ja heidän tarpeisiin, jolloin päivähoitomaksu jää minun maksettavaksi. Minä myös kustannan kaikki lasten juhlat, joten lapsilisiä käytetään niihinkin. Kaikki muu paitsi lasten ruoka on siis minun hoidettavana.
Ja me miehen kanssa saadaan tosiaan omat palkat/etuudet omille tileillemme. Niistä menee rahaa lainanhoitoon, asumiseen ja lapsille. Mies hoitaa meidän perheen ruokaostokset yleensä aina, itse saatan täydentää, jos tarvetta ja välillä saatan myös viikon ruokaostokset maksaa, mutta harvoin. Loppurahat mitä molemmille jää, menee sitten omiin juttuihin, laskuihin yms. Mitään suuria summia ei edes jää, mutta pyritään kuitenkin siihen, että ollaan aina ennen uuden palkan tuloa edes plussalla.

Ja koska mies tosiaan tienaa enemmän kuin minä niin hän on sen vuoksi vastuussa ruuan ostamisesta. Vakuutusmaksut menee myös puoliksi, paitsi molemmat maksaa omat autonsa ja omat henkivakuutukset itse.
Meille tämä on toimiva ratkaisu, molemmilla omat tilit, mutta rahat on silti tavallaan yhteisiä ja niitä käytetään koko perheen hyvinvointiin. Ja jos toisella on joskus vähemmän rahaa niin toinen maksaa silloin enemmän tms. Emme ainakaan vielä tarvitse yhteistä tiliä mihinkään vaan tällä systeemillä mennään niin kauan kun se tuntuu hyvältä.

Kuinka teidän perheissä hoidetaan talousasiat ?

Tiia

perjantai 18. tammikuuta 2019

Nenäimurista pelastus vauva-arkeen

Kaupallinen yhteistyö Nosiboo

Saimme testiin Nosiboon palkitun nenäimurin. Olin Vivianin ensimmäisen kuukauden miettinyt, että pitäisikö ostaa nenäimuri vai ei. Onneksi en silloin ostanut, nimittäin minuun otettiin yhteyttä ja kysyttiin haluanko testata Nosiboota. Suostuin heti yhteistyöhön, koska Vivian oli todella tukkoinen ensimmäiset viikkonsa. Ja olin kuullut nenäimureista paljon hyvää. 
Nenäimuri toimitettiin joulun allakin parissa päivässä, joten toimitus oli todella nopea. Ennen joulua emme ehtineet imuria kokeilemaan, mutta heti joulun jälkeen otettiin imuri testiin.

Käyttö oli erittäin helppoa, pari osaa yhdistettiin toisiinsa ja johto laitettiin seinään. Painamalla yhdestä napista, laite lähti käyntiin. Samaa nappia kiertämällä tehoa saa säädettyä. Imutehon voimakkuuden säätö onkin todella hyvä ominaisuus, koska pienemmälle vauvalle riittää jo pienikin imuteho, kun taas todella tukkoiseen nenään tarvitaan enemmän tehoa.
Meillä ollaan testattu laitetta ihan koko perheelle, aluksi jopa meille vanhemmille, että tiedettiin miltä laite tuntuu ja osattiin säätää tehoja sitten lapsille sopivammaksi. Imurilla on siis tyhjennetty kohta 6-vuotiaan, kohta 3-vuotiaan ja 3kk ikäisen vauvan nenää. Ja toimii kyllä ihan kaikilla heillä. Imurilla saa imettyä ison määrän kerralla pois ja jopa kuivunut räkä irtoaa helposti.
Puhdistaminenkin on helppoa, koska osat voi pestä vedellä ja ne on kaikki irrotettavissa. Tällainen laite olisi pitänyt olla meillä jo Tobiaksen vauva-aikana ! Mutta onneksi tämä pelastaa nyt Vivianin tukkoisen nenän ja kun taas flunssakausi iskee niin saadaan helpotettua isompienkin lasten tukkoisuutta. Suuri peukku meiltä tälle laitteelle, suosittelen ehdottomasti hankkimaan. Tämä on vielä nättikin, joten sopii sisustukseenkin jos sattuu jäämään esille.

Alekoodilla thebabystepp saatte Nosiboosta 10% alennusta helmikuun loppuun asti, kannattaa hyödyntää !

Yhteistyössä

Tiia

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Vauvan ensimmäiset lelut + Alekoodi

Kaupallinen yhteistyö Pikku Kaspian ja Perhekupla

Saimme valita Vivianille Pikku Kaspianin verkkokaupasta pari uutta lelua. Vivianilla oli leluja jo hieman ennestään, kun kaikki Liljahin lelut säästettiin aikoinaan. Mutta omia uusia leluja neidillä ei montaa ole, joten kiva kun hän sai nyt pari ihan omaa lelua.
Hape vauvan lelut
Vivian tykkää kuunnella kaikkia ääniä ja hän nukkuukin pienessä metelissä parhaiten. Niinpä valitsimme Pikku Kaspianin laajasta puuleluvalikoimasta neidille Hapen soittorasian. Lelu on täydellinen, se on kaunis ja sen musiikki on oikein kiva. Meidän isommat lapset tykkää ladata tämän Vivianille ja kaikki kuuntelevat rauhoittavaa säveltä mielellään. Jopa äidin ja isin korvat kestää tämän lelun, helposti :)
Hape puulelut
Hape soittorasia
Neiti saa myös helpotusta tulevaan vaivaan eli kutiseviin ikeniin, kun toisena leluna saatiin Hapen kolmio purulelu. Hapen lelut ovat todella laadukkaita ja kauniita. Ne on valmistettu pääosin vaahterasta ja ne säilyy ihan varmasti meidän lasten lapsille asti. Tai emmehän me tiedä kuinka kovakourainen leikkijä Vivianista vielä tulee, mutta uskon lelujen kestävän hieman kovemmatkin otteet.
Saatiin myös Vivianin lelusäilytykseen helpotusta Play&Go Mini-lelupussista. Tämä on oikein kätevä ja taidetaankin kuskata tätä mukana jos mennään paikkoihin missä ei vauvaleluja ole. Lisäksi siinä pysyy kotona lemppareimmat lelut hyvin tallella ja aina saatavilla. Pussi on avattuna halkaisijaltaan 40cm, joten sen päällekin saa pienen leikin tehtyä. Näin aluksi laitettiin kaikki pienimmät vauvalelut pussiin, mutta katsotaan minkä paikan pussi vielä löytää.
Sain jaettavaksi teille lukijoillekin alekoodin. Eli koodilla ASKELEITA saatte Pikku Kaspianista 20% alennusta normaalihintaisista tuotteista. Koodi on voimassa 31.1 saakka. Heidän valikoimista löytyy vauvan lelujen lisäksi mm. lasten ruokailuvälineitä, kestovaippoja yms. Käykää ihmeessä kurkkaamassa ja hyödyntäkää alekoodia.

Yhteistyössä

Pikku Kaspian
Pikku Kaspian Facebookissa
Perhekupla Facebookissa

Tiia

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Meidän perheen joulu 2018

Joulu on vihdoin ohi ja päästään jatkamaan normaalia arkea. Joulu oli ihana, niin kuin lasten kanssa aina. Aattoaamu alkoi jo 5 aikaan, meillä herätään välillä todella aikaisin ! Yön aikana tontut oli tuoneet kuusen alusen täyteen lahjoja, ja niitä päästiin aamupalan jälkeen availemaan. Meillä siis oli kaikki lahjat avattuna jo 8 aikaan aamulla :)
Aamun lahjoissa oli meidän vanhempien ostamien lahjojen lisäksi lahjoja sediltä ja tädeiltä. Paketeista paljastui Liljahille Pipsa Possu-leluja, pari ponia ja vaatteita. Tobias sai Dj-robotin, robottikäärmeen ja -dinosauruksen sekä autoja. Yhteiseksi lapset saivat Mauri Kunnaksen kirjoja ja Tatu ja Patu-kirjan. Kaikkien paketeista paljastui myös uudet villasukat.
Viviankin sai hurjan kasan lahjoja, vaikkei mitään olisi hänelle tarvinnut vielä ostaakaan. Hän sai vauvaleluja, vaatteita, yksisarvispehmon, kirjoja, kylpylelut sekä sisustusvalon. Mies oli ostanut minulle Kalevalan Kosmos-kaulakorun ja itse ostin miehelle Lumoavan Toivo-kaulakorun. Lisäksi minä ostin miehelle villasukat, boxerit, sukat ja dödön.
Kun lahjat oli avattu ja niillä leikitty tarpeeksi niin lähdettiin lasten isomummin luokse syömään ja viettämään iltaa. Itselleni tuli aamulla hirveä migreenikohtaus, mutta onneksi pystyin jo illalla syömäänkin. Oli hieman erilainen joulu, kun kärsin järkyttävästä päänsärystä, mutta sanoinkin miehelle, että kestän mitä vaan yhden päivän lasten takia.
Isomummin luona saatiin vatsat täyteen jouluruokia, tosin lapsille ei oikein näyttänyt ne maistuvan... Mitä te muut syötätte lapsille jouluna ? Ruuan jälkeen lapset sai vielä muutamat lahjapaketit. Kotiin lähdettiin jo illalla kahdeksan aikaan, että lapset pääsi nukkumaan. Ja oltiin me vanhemmatkin aika väsyneitä.
Joulupäivänä katsottiin piirrettyjä, leikittiin uusilla leluilla ja illaksi mentiin lasten mummin ja papan luokse syömään. Siellä lapset sai vielä yhdet paketit. Tapaninpäivänä tuli vielä myös yhdet paketit, kiva kun joulu jatkui monta päivää :)
Tapaninpäivä vietettiinkin tosiaan kotona, paitsi mies ja poika kävi luistelemassa ja lähdettiin koko perhe kentänlaidalle kurkkimaan. Meidän joulunpyhät oli ihanan rauhallisia ja juuri meidän perheen näköisiä. Meillä on yleensä ollut perinteenä se, että aattona ollaan minun suvun kanssa ja joulupäivänä sitten miehen suvun luona. Tapaninpäivä on pyhitetty omalle perheelle ja rennolle yhdessäololle.
Miehellä ja lapsilla jatkuu vielä loma, he palaavat sorvin ääreen vasta 7.1. Itse kävin maanantaina töissäkin, jouluviikon vietin ansaitusti lomalla. Niin ja nähtiinhän me joulun jälkeen minun sisaruksiakin, ja sieltäkin tuli vielä lapsille parit lahjat. Meidän muruset sai kyllä ihan liikaa lahjoja, mutta onneksi kaikki oli todella kivoja ja ainakin vielä lelut on leikeissä mukana. Meidän joulu oli siis erittäin onnistunut ja ihanan rento.

Joulusta on aika vähän kuvia ja kaikkia lahjojakaan en saanut kuviin, mutta ehkä tärkeintä olikin vain keskittyä olennaiseen. Lapset sai niin paljon lahjojakin, etten edes muista kaikkia. Mutta ihanaa, että joulu on ohi ja uusi vuosikin jo vaihtunut, päästään suunnittelemaan Tobiaksen 6v-synttäreitä seuraavaksi :) Ihanaa uutta vuotta kaikille !

Tiia
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...