maanantai 12. marraskuuta 2018

Isänpäivä

Miehen ensimmäinen isänpäivä kolmen lapsen isänä alkoi sunnuntai aamulla jo seiskan aikaan. Itse heräsin lasten kanssa jo puoli 7 aikaan ja aloin valmistamaan aamupalaa.
Tällä kertaa mentiin helposti ja nopeasti-tyylillä, niinkuin meillä usein tehdään. Aamiainen sisälsi siis pekonia, kananmunaa, leipää, kahvia ja kaupan valmista kakkua. Kun aamupala oli valmis niin mentiin koko poppoo herättämään isiä lasten tekemien lahjojen kanssa.
Tobias oli tehnyt automagneetin ja Liljah oli painanut oman kädenjäljen laattaan. Itse ostin miehelle t-paidan ja ison rasian karkkia. Kun lahjat oli avattu, siirryttiin aamiaiselle, mikä maistui vaatimattomuudesta huolimatta oikein hyvältä.
Olin varannut aamupäiväksi meille pöydän isänpäivälounaalta ja sinne suunnattiinkin lasten ukin, isomummin, enon ja serkun kanssa. Ruoka oli oikein hyvää ja vauvakin nukkui mukavat 4 tunnin päikkärit.
Haudoilla ei ehditty käymään, joten kävin tänään vauvan kanssa minun ukin haudalla viemässä isänpäiväkynttilät. Meidän isänpäivä sujui siis oikein hyvin. Pääasiahan on, että isit ja lapset nauttii päivästä. Meillä ainakin ruoka kelpasi iseille ja lapset tykkäsi kun heidän tekemiä lahjoja kehuttiin.

Kai teidän isänpäivä sujui myös hyvin ? Mitä teidän pienet oli iseille askarrellut ?

Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...