tiistai 3. tammikuuta 2017

Liljah 9kk

Meidän neiti täytti tänään jo 9 kuukautta. Hän on siis nyt ollut masun ulkopuolella jo yhtä kauan kuin masussa. Hurjaa ! Tuntuu kyllä siltä kuin Liljah olisi kuulunut meidän perheeseen aina. Todella oudolta tuntuu ajatella aikaa ennen Liljaa, mitä ollaan muka tehty, kun ei pieni ole ollut juoksuttamassa kokoajan :D
Liljah on nyt vihdoin oppinut istumaan ilman tukea, tosin itse hän ei ole päässyt istuma-asentoon kuin kerran. Ja välillä edelleen neiti saattaa kaatua istuma-asennosta. Mutta pikkuhiljaa ! Jokeltelu on myös lisääntynyt hurjasti ja erilaisia ääntelyitä tulee kokoajan lisää. Tytön eniten käyttämät äänet on äppä, ättä, päppä. Lisäksi hän on oppinut päristelemään ja antaa lentosuukkoja, tosin ilman kättä :)
Tarkkoja mittoja en osaa neidistä kertoa, mutta omalla vaa'alla kun mitattiin niin oli 9,5kg. Pituuttakin on ainakin tullut, koska 74-80cm vaatteita käytetään tällä hetkellä. Katsotaan päästäänkö 10kk neuvolaan samalla kun Tobias menee 4v neuvolaan.
Mutta meidän Liljah on kyllä aivan ihana vauva. Hän osallistuu keskusteluun kiljumalla ja höpisemällä. Hän rakastaa isoveikkaa ja on muutenkin todella kiinnostunut pienistä lapsista, harmi vain, että nuo pienet yrittää käydä käsiksi vähän turhan kovakouraisesti :) Liljah syö ja nukkuu hyvin, on iloinen ja osaa myös ilmoittaa kun jokin ärsyttää. Meidän pieni murunen !

Meillä siirryttiin myös turvakaukalosta isompien istuimeen jouluna ja siirtyminen on sujunut hyvin. Ainoa asia mikä mietityttää on Tobiaksen päiväkotiin viennit ja sieltä pois haut. Otanko siis tytön syliin ja pistän istumaan päikyn lattialle vai mitähän ihmettä oikein keksin :D Onneksi on vielä tämä viikko aikaa miettiä...
Kirjoittelen tytön kuulumisia sitten kuukauden päästä hieman enemmän, jos saadaan uudet mitatkin silloin. Liljah tosiaan kasvaa hurjaa vauhtia ja enää muutama kuukausi siihen, että vuosi tulee täyteen, apua !

Tiia

2 kommenttia:

  1. Meillä istuu päiväkodin latialla.. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, niin mekin aiotaan varmaan tehdä :D Huomenna eka päivä, katsotaan ! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...