sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Esittelyssä perheemme

Mammalandian yhteistyöpostaus

Joka kuukausi Mammalandian bloggaajat kirjoittavat yhdestä yhteisestä aiheesta postauksen ja tammikuun aiheena on oman perheen esittely.

Meidän perheeseen kuuluu minä, mies, Tobias ja Liljah. Minä olen 26-vuotias, mies kohta 25, Tobias täyttää helmikuussa neljä ja Liljah täyttää huhtikuussa vuoden. Meidän perheeseen kuuluu myös kaksi koiraa, Bella on 6,5-vuotias sekarotuinen ja Eddie on 5,5-vuotias Welsh Corgi Pembroke. Lisäksi meillä on kaksi pupua, Nipa ja Tikru.
Asumme Etelä-Suomessa, pienessä kylässä, mikä kylläkin kuuluu jo isompaan kaupunkiin näiden kuntaliitosten myötä. Asutaan siis ihan keskellä peltoja, maalla, lähimpään kauppaankin on melkein 10km. Ja tämä on niin meidän paikka ! Olemmekin tässä pian tekemässä tästä kodista kauppoja, joten pian päästään remontoimaan ja sisustamaan tästä meidän ihan ikiomaa kotia :)

Minä työskentelen isäni firmassa, teen kaikkia mahdollisia toimistotöitä ja hoidan juoksevia asioita. Olen koulutukseltani parturi-kampaaja, mutta lopetin ne työt heti kun sain mahdollisuuden aloittaa isäni firmassa. Mies on koulutukseltaan levyseppähitsaaja ja työskenteleekin metallifirmassa, jossa hän toimii myös esimiehenä.
Olemme tavanneet miehen kanssa loppusyksystä 2008, mutta aloimme seurustelemaan maaliskuussa 2009. Menimme kihloihin maaliskuussa 2010 ja naimisiin tammikuussa 2013. Tobias on syntynyt 13.2.2013 ja Liljah 3.4.2016. Molemmat lapset on olleet erittäin toivottuja ja haluttuja tapauksia :)

Meidän perhe on aika tiivis porukka ja vietämmekin todella paljon aikaa yhdessä. Hengaillaan kotona, katsotaan elokuvia, ulkoillaan, pelataan yms. Ollaan siis ihan tavallinen perhe, kai :D

Jos heräsi jotain kysymyksiä niin saa tietty kysyä lisää, vastailen kyllä !

Mammalandian Facebook-sivu

Tiia

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...