perjantai 11. marraskuuta 2016

Mikä tällä kertaa ärsyttää ?

Täällä on satanut ihan liikaa lunta. Minulla ei ole vieläkään talvirenkaita, tänä viikonloppuna ehkä sellaiset saan. Hyvin olen kyllä pärjännyt ilmankin, vaikka joka päivä liikun autolla lähes 100km. Mutta noilla mutkaisilla pikkuteillä menee matkaan pikkasen kauemmin kuin normaalisti, mutta eipä sekään ole meitä haitannut. Ärsyttää silti tuo lumi, sulaisi pois.
Kaiken tämän lumen lisäksi olin maanantain ja tiistain migreenissä, ja ärsytti entistä enemmän kun en päässyt tekemään lumitöitä. Keskiviikkona sitten mentiin koko porukka ulos ja kolattiin pihatie, vihdoin. Nyt lunta on tietysti tullut jo lisää, onneksi luvattiin plussakelejä ja lumien sulamista :)
Tilasin viikonloppuna uuden kameran ja se ei ole vieläkään saapunut. En ole ottanut kuvia koko viikkoon, koska odotan vaan että pääsen kuvaamaan uudella kameralla. Sunnuntaina on isänpäivä ja odotetaan kovin mitä poika on päikyssä isille tehnyt. Silloin mennään myös pitkästä aikaa ukille kyläilemään eikä töihin, siellä on isänpäivälounas, kivaa.
Viikon päästä mies lähtee armeijaan kertaamaan ja me jäädään viideksi päiväksi tänne kolmisin, saa nähdä kuinka pärjätään. Tämä tietysti ärsyttää suunnattomasti ja olen kironnut koko Suomen armeijan.

Meillä menee täällä kaikesta tästä ärsytyksestä huolimatta hyvin. Viime viikonloppuna oli kummityttömme synttärit, hän on niin ihana iso tyttö jo :)  Onneksi kaiken tämän huonon lisäksi tulee myös paljon hyvää, esimerkiksi isomummo tulee pian pitkästä aikaa tänne etelään ja kohtahan on veronpalautuspäivä ! Eikös se niin mene, että ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin :)

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille !

Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...