torstai 3. marraskuuta 2016

Liljah 7kk

Liljah on tänään tasan 7kk ikäinen. Tässä iässähän ei ole neuvolaa, joten seuraava aika meillä on vasta joulukuun alussa. Mutta ajattelin nyt kuitenkin tulla kertomaan jotain pientä tuosta meidän neidistä :)
Neiti oppi ryömimään tuossa 6,5kk iässä, ihan yhtäkkiä. Parissa päivässä vauhti koveni ja nyt mennäänkin jo aika kovaa vauhtia. Liljah ryömii jo pitkin kämppää ja kaikki pitää saada käsiinsä. Hän on myös oppinut oikein kunnolla käyttämään ääntään, hän kiljuu ja murisee kokoajan. Hiljaisia hetkiä on meillä erittäin vähän. Lisäksi hän hokee mammaa, bäbää ja jotain hauvan tapaista örinää, mutta mikään näistä siis ei todellakaan vielä tarkoita mitään.
Vierastusvaihe on myös päällä, tosin yleensä neidille tulee vain pieni itku ja sen jälkeen tutti tai äidin syli rauhoittaa sekunneissa. Ei siis mitään pahaa, onneksi.

Meillä nukutaan yöt ilman syöttöjä ja välillä ilman sen kummempia heräilyjäkin. Ja jos neiti herääkin, niin onneksi hän herää vain kerran yössä. Yleensä siis nukutaan 20-06, aika hyvin ! Päiväunia nukutaan yleensä kolmet, kaikki on lyhyitä pätkiä, yksi kestää noin tunnin ja kahdet muut päikkärit on sellaisia puolen tunnin torkkuja.
Ruokailut meillä sujuu hyvin. Aamulla ja illalla puurot, lounaaksi kasvissose, välipalaksi sormiruokana mitä sattuu löytymään ja päivälliseksi lihasose. Kaikkien näiden ruokien päälle sitten vielä korvikkeet, eiköhän näillä sapuskoilla kasveta :)

Neiti edelleen rakastaa isoveljeään ja heillä on ihan omat hassut juttunsa. Nyt on vaan veljellä kestämistä kun sisko pääsee liikkumaan :D Liljah viihtyy lattialla omissa leikeissään ja tutkii kotia oikein mielellään. Olemme siis saaneet jo toisen erittäin helpon vauvan. Neiti ei turhia itkeskele, syö maidon nykyään aina sohvalla tai lattialla maaten, syli ei enää siihen hommaan kelpaa. Hän nukkuu omassa sängyssä yöunet, mitä nyt aamuyöstä saattaa tulla äidin viereen.
Liljah tykkää seurata meidän pupujen tekemisiä, ihmettelee koiria ja välillä vähän säikkyykin niitä. Häntä kiinnostaa kaikki uudet lelut ja jutut mihin pääsee käsiksi. Puhelimet ja kaukosäätimet pitäisi saada käsiinsä ja sitten tuleekin kiukku kun niitä ei toiselle anneta.

Sellainen ihana 7kk ikäinen vauva meillä on :) Palataan mittoihin sitten 8kk iässä kun päästään neuvolaan seuraavan kerran.

Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...