maanantai 7. maaliskuuta 2016

Vauvan hoitonurkkaus

Meillä oli vielä säästössä Tobiaksen vauva-ajalta hoitopöytä, joka nyt pääsee uusiokäyttöön. Hoitopöydälle oli aika selkeä paikka päätettynä jo plussasta lähtien ja siihenhän se lopulta sitten päätyikin.
Hoitonurkkaus siis löytyy meidän lastenhuoneesta, aivan vauvan vaatekaapin vierestä. On sitten ainakin helppo vaihtaa vaatteet, kun kaikki on kädenulottuvilla. Ainut miinuspuoli on tietysti aika pitkä matka pesualtaalle, mutta Tobiaksenkin vauva-aikana jouduttiin aika pitkät matkat kävellä pyllypesulle :)
Hoitopöydän alimmalta tasolta löytyy vauvan likapyykkikori. Ylemmällä hyllyllä säilytämme harsoja, pyyhkeitä ja vaippoja. Ylimmällä tasolla on tietysti Tobiakselta peritty hoitoalusta. Lisäksi päätyyn mahtuu vielä kosteuspyyhkeet ja pumpulipuikot.
Hoitotason yläpuolella on kaksi hyllyä, joista alempi ollaan aika lailla varattu vauvalle. Siitä löytyy talkit ja rasvat, vauvakirjat yms. Saa nähdä kuinka koko hoitonurkkaus tästä muokkautuu sitten vauvan saavuttua. Saatetaankin huomata, että jokin on huonosti tms. Itse olen ainakin ajatellut hoitopöydän sitten säilytyskalusteeksi jos vaipat vaihtuvat mukavammin esimerkiksi sohvalla tai lattialla. Tobiaksen aikana hoitopöytä oli pelastus, saa nähdä kuinka tällä kerralla käy.

Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...