keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Rakenneultra

Meillä oli tuossa viime viikolla kauan odotettu rakenneultra. Aloitettiin aamu mukavasti koko perheen voimin aamupalalla ja piirretyillä. Yhdeksäksi vietiin poika päiväkotiin ja lähdettiin isin kanssa kahdestaan kohti äitiyspoliklinikkaa.

Ultra-aika oli 10.15 ja päästiin huoneeseen jo ennen sovittua aikaa. Ultraus aloitettiin ja kätilö selitteli todella hyvin kaikki asiat ja näytti kaikki vauvan rakenteet päästä varpaisiin. Kätilö oli todella mukava ja oli kiva kun ultraus itsessään kesti puoli tuntia ! Kaikki muut ultraukset ovat menneet ohi muutamissa minuuteissa.
Raskausviikko 21+0
Tosin tämä meidän vauveli oli hieman hankalassa asennossa eikä meinannut millään suostua näyttämään mitään meille, emme nähneet edes kasvoja. Kätilö sentään sai lopulta katsottua sydämen, aivot, huulet, nenän yms. Ja kaikki oli hyvin, onneksi ! Kaikki mitat vastasi viikkoja parin päivän heitolla. Lopuksi tämä utelias mamma kyseli, että näyttäisikö vauva meille kumpaa sukupuolta hän edustaa. Näytti hän jotenkin, äiti ja isi ei kyllä nähneet mitään :) Aika varma tyttölupaus siis saatiin<3
Siellä ne kaikki kuvat on jääkaapin ovessa
Lopuksi vielä jouduttiin ultraamaan alakautta, istukan paikan varmistamiseksi. Tällä hetkellä istukka on siis kohdunsuulla, mutta kätilö uskoi, että se nousee siitä vatsan kasvamisen myötä. Tammikuussa siis pääsen uuteen ultraan, jos silloin vaikka nähdään vauvan kasvotkin. Ja tietysti kysyn myös varmistusta tyttölupaukseen :) Jännittää kyllä aikalailla, jos istukka ei siirrykään ja joudun sektioon. Hui ! Mutta eihän tuollaisia kannata ajatella ollenkaan etukäteen.


Ultran jälkeen suunnattiin syömään Hesburgeriin ja piipahdettiin vauvanvaateosastolle Kappahliin :D Ostettiin muutama tyttöjen juttu siis heti ultran jälkeen. Ja arvatkaa vaan onko tuo isi sekaisin kun saa tyttären<3 Hänkin on jo jopa ostanut tytölle vaatetta, ihan itse omasta tahdosta ja saanut vielä itse valitakin :) Eipä poikaa odottaessa paljon vaatteita ostellut :D Jos tämä vauva tosiaan on tyttö, niin hänestä tulee kyllä oikea isin prinsessa ! Tulee siis äitiinsä varmasti, minäkin kun olen aina ollut isin tyttö.

Saatte nyt tyytyä kännykän kuviin, kamera on autossa odottamassa työjuttuja ja on pyörinyt siellä monta viikkoa. Kaiken lisäksi bloggeri ei anna minun lisätä kuvia näköjään ollenkaan, jouduin nämäkin lisäämään kännykän sovelluksella ja sitten olikin ongelma niitä asetella. Onkohan tässä bloggerissa jokin muuttunut sillä aikaa kun en ole tätä käyttänyt vai mikähän oikein on...? Saattaa kyllä johtua tuosta Windows 10:stä ja sen omasta nettiselaimesta. Onko muilla samoja ongelmia ?

Tiia

4 kommenttia:

  1. Onnea pienestä tyttölupauksesta <3 mäkin olin isin tyttö!
    Mulla ei oo kuvien lataamisen kanssa ongelmia... koita kirjautua vaikka ihan ulos ja tarkistaa et kaikki päivitykset on ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Taitaa aika moni tyttö olla enemmän isin kuin äidin tyttö :) Kiitos vinkistä, kokeilen. Katotaan lähteekö toimimaan. Muuten käytän sit jotain toista selainta, työkoneella meinaan toimi ihan hyvin.

      Poista
  2. Onnea tyttölupauksesta. Samanlainen lupaus annettiin meillekin tänään ultrassa 😍

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...