lauantai 31. tammikuuta 2015

Ostolakko: Tammikuu

Olen nyt päättänyt kertoa ostolakon edistymisestä kuukauden välein. Aloitetaan siis tammikuusta.

Lakko on pitänyt yllättävän hyvin. Ei tietenkään täydellisesti, mutta parannusta entiseen on tullut. Lähes koko palkkani meni laskuihin, joten ylimääräistä ei jäänytkään paljoa.
Muutama sortuminen on tietysti tapahtunut. Ostin sen uuden laukun, josta kerroin täällä.
Se taisi maksaa noin 30e. Lisäksi aloimme sisustaa meidän eteistä, joten ostin sinne uuden maton, tason ja kenkätelineet. Näihin meni yhteensä noin 40e. Lisäksi ostin Tobiaksen pandatauluun kehykset, jotka maksoi 5e. Lisäksi ostin Nipa-pupulle ruokaa kuudella eurolla.
Kauppaan olen kuukauden aikana käyttänyt omaa rahaani noin 70e. En säästele kuitteja joten tarkkaa summaa en tiedä :D Ehkä siis ensi kuussa yritän panostaa kuittien säästämiseen.

Hääpäivälahjaan käytin noin 110e.

Lisäksi tilasin Tobiaksen synttäreille lautasia, servettejä yms. Ja tietty ostettiin pojalle pienet lahjat. Näihin kaikkiin meni minun osalta noin 80e. Mutta näitä synttärijuttuja ei lasketa tähän lakkoon mukaan, koska haluan pojalle onnistuneet juhlat !

Kirpparilla minulla oli pöytä kaksi viikkoa joista pöytämaksua meni yhteensä 36e. Voittoa tuli 133 € !! Aika hyvä kuukausi siis kuitenkin ! Minulle tämäkin on jo iso edistys.

Helmikuussa meneekin sitten kauppaan vähän enemmän rahaa kun ostetaan kaikki tarjottavat juhliin. Lisäksi tilaamani kakku maksaa maltaita eli aika iso osa rahoistani taitaa mennä niihin. Mutta kaiken muun kuluttamisen yritän saada vähenemään reilusti !

Tavoitteet helmikuulle:
- EI ylimääräisiä ostoksia OLLENKAAN
- Käytä taas lähes koko palkka laskuihin
- Yritä säästää kuitit
 
Tammikuun ylimääräiset menot yhteensä: 270 € !
(+kauppaan se 70 €, mutta se ei ole turhaa)
(-80 € Tobiaksen synttärijutut)
(-133 € kirpparilta !!!! Hurja summa !)
(Sain myös mummoltani muutaman kympin ylimääräistä, tarkkaa summaa en täällä kuitenkaan kerro)
 
Hups ! Tosiaan minulla taitaa olla ensi kuulle aika paljon parannettavaa :D Mutta onneksi tässä kuussa kirppari pelasti paljon :) Meillä on siis tällä hetkellä tuo 133 € ns. ylimääräisenä lompakossa, mutta sen käytämme Tobiaksen synttärijuhlien tarjoiluun.
 
Kertokaahan jos teillä on ehdotuksia liittyen tähän ostolakkoon ja siitä raportoimiseen, kiitos !
 
Tiia

torstai 29. tammikuuta 2015

Höpinää

Kerrankin on aikaa kirjoittaa kokonainen postaus ja julkaista se vielä samalla hetkellä. Yleensä postaukset roikkuu luonnoksissa vaikka kuinka kauan, ennen kuin niitä saan julkaistua. Nyt siis on tulossa varmasti erittäin sekavaa höpinää.

Onneksi huomenna alkaa jo viikonloppu, on vaan niin ihanaa viettää aikaa koko perheen kesken. Vielä ei mitään suunnitelmia ole, mutta eiköhän me jotain keksitä. Jos on hyvät kelit niin voisi mennä vaikka pulkkailemaan tai muuten vaan ulkoilemaan. Ja ehkäpä mummin ja papan luona pitää käydä myös.
Viime viikonloppuna me muuten taas herkuteltiin ! Ostettiin nimittäin irtokarkkeja kun ne oli tarjouksessa. Naminami ! Onneksi isi söi niistä suurimman osan. Ja tänään meillä paistettiin lettuja ja herkuteltiin niitä mustikoiden kanssa. Herkkulakko siis vähän rakoilee, mutta eipä se haittaa. Parempi välillä syödä muutama karkki kun sitten kerralla vetästä monta kiloa :D

Täällä ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Meidän päivät on vaan kokoajan sitä samaa arjen pyöritystä. Minä vaan kovin suunnittelen pojan synttäreitä ja odotan juhlia innolla. Tietty myös jännitetään, että milloin raskaustestiin ilmestyy kaksi viivaa.... :) Ehkä tämä äiti jopa vähän liian innoissaan sitä plussaa odottelee. Saa nähdä kuinka kovin pettyy, jos kuukautiset jatkuvatkin normaalisti...
Tobias muuten sai ukilta aivan ihanan poron ! Pyysin ukkia tuomaan Leviltä mukanaan Tobiakselle poron. Poika kun hoki kokoajan "po'o" ja kun kerroin, että ukki tuo poron niin sen jälkeen täällä hoettiin "ukki po'o" :D Ihanaa tuo puheen kehitys !
Ainiin ollaanhan me tosiaan siirrytty pojan kanssa käyttämään isojen poikien hammastahnaa. Vou tosiaan, siinä on meidän arjen tähtihetki :D Sellaista meillä siis tällä hetkellä. Yritän jossain vaiheessa julkaista synttärisuunnitelmia tänne blogin puolelle. Kotiesittelyyn olisi myös yksi osa tulossa piakkoin. Pysykäähän siis kuulolla ! :)

Tiia

tiistai 27. tammikuuta 2015

Synttärilahjatoiveet

Kaikki sukulaiset HOI ! Nyt olisi pojan lahjatoiveita tulossa. Toivotaan, että tästä listauksesta on myös apua muille, jotka etsivät lahjoja parivuotiaille taaperoille :)
Ensiksikin Tobias tarvitsee polkupyörän. Sellaisen joka käy sitten vähän isommallekin, eli apupyörillä ja talutuskepillä varustettu pienten pyörä olisi kiva ! Tähän siis me ainakin ehdottomasti tarvitsemme sitten rahaa, jollei kukaan rikas tätä meille osta :D Ja emme näin kallista lahjaa keneltäkään vaadi tietenkään.
 
Muumifani kaipaa myös edelleen omaa Muumitaloa, jota Joulupukki ei tuonut. Muumipehmojakin olisi kiva saada lisää, mutta EI Muumipappoja tällä kertaa :D
 
Muumiastioita kerätään edelleen ja niitä kaivataan lisää. Näistäkin sininen muumipappa-sarja on jo kerätty, joten EI pappoja näistäkään. Muumilusikoita ja muitakin lasten "oikeita" aterimia tarvitaan ! Poika osaa jo niin hienosti syödä haarukalla, etten voi enää toiselle muovilusikkaa antaa käteen.
Vaatteita poika tarvitsee myös reippaasti, koska ollaan juuri siirtymässä isompaan kokoon kokonaan. Vaatteiden koko on tällä hetkellä 92-98, joten niitä tarvitaan. Lahjakortit vaatteiden hankintaan kelpaa kyllä myös.

Stiga olisi ihana ! Ensi talveksi ainakin, jos ei tänä talvena ehdi enää ajella sillä :) Poika varmasti tykkäisi ja isikin allekirjoittaa tämän lahjatoiveen :D

Puisia leluja otetaan edelleen vastaan millaisia vain :) Mutta puisia Brion junaradan osia otetaan vastaan enemmän kun mielellään ! Poika kohta vaatisi kuitenkin itse junarataa, jos sitä ei ole valmiina.

Lasten tabletti olisi myös kiva juttu ! Poika tykkää näprätä vanhempien tablettia kokoajan ja se on hieman kärsinyt toisen kovista otteista. Duploja saa myös edelleen ostaa, ne on hitti !

Siinä taisi olla lahjatoiveet tällä kertaa. Ihan ykköstoiveita on kyllä tuo pyörä, junarata ja stiga ! Mutta pitäähän sitä olla muitakin vaihtoehtoja lahjan ostajalle :)

Millaisia lahjoja teidän 2-vuotiaat ovat saaneet ?

Tiia


maanantai 26. tammikuuta 2015

Viikko 4: Neljä parasta

Taas olisi aika kirjata viikon parhaat hetket/jutut.
 
1. Kirpparipöydän tuotto 133 € !!
Tätä ei varmasti tarvitse selitellä, mahtava fiilis kun saa vähän ylimäärästä rahaa.
2. Isomummon näkeminen pitkästä aikaa.
Saatiin myös vihdoin otettua kuva, jossa mukana Tobias, äiti, mummo ja isomummo !
3. Hääpäivä<3
Kaksi vuotta ollaan oltu naimisissa.
4. Ikea-reissu
Saatiin vähän eteiseen uutta ja paketointijuttuja.
Sellaisia kivoja juttuja viime viikolla tapahtui.
Ikean ostoksista on tulossa sitten enemmän juttua toisella kertaa,
mutta tuossa kuvassa jo vähän teille esimakua mitä ostettiin :)

Tiia


sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Pumpulihäät

Meillä vietetään tänään äidin ja isin toista hääpäivää <3 Siitäkin ihanasta päivästä on jo kaksi vuotta ! Voih odotin silloin viimeisilläni Tobiasta, masuikävä !
Ostettiin toisillemme pienet lahjukset, jotka kyllä annoimme jo tammikuun alussa. Minä sain Guessin ihanan ison lompakon ja Finlaysonin patakintaan, patalaput ja keittiöpyyhkeet. Joni sai minulta jonkun Halo-pelin, kamerajalustan ja itselaukaisimen.
Tuo Guessin lompakko on aivan ihana ! Tarpeeksi iso minun kaikille korteille ja muille jutuille. Ja nuo ostamani kamerajalusta ja itselaukaisin ovat olleet kovassa käytössä. Ihan mahtava yhdistelmä ! Ollaan tässä pari viikkoa otettu ahkerasti perhekuvia...
Mitään ihmeempiä hääpäivän suunnitelmia ei ole. Käydään varmaan vasta parin viikon päästä jossain syömässä yhdessä. Mutta mennään me tänään moikkaamaan mummoa ja isomummoa. Muuten ollaan sitten kotona vaan yhdessä :)

Kivaa sunnuntaita !

Tiia

lauantai 24. tammikuuta 2015

Tänään lauantaina

Ihan mahtavaa kun on viikonloppu ! Vaikka isi olikin pari päivää sairaslomalla, kun me vanhemmat oltiin molemmat flunssassa. Mutta nyt ollaan aikalailla parannuttu niin on kiva viettää viikonloppua.

Tänään meillä oli ohjelmassa isomummin synttärit. Päästiin sinne herkuttelemaan lohikeitolla, täytekakulla ja mokkapaloilla. Ja saatiinhan me vielä marjoja kermavaahdon kera, namia ! Emme ostaneet mitään kummempaa lahjaa vaan vietiin pari nippua tulppaaneja.
Tobias oli taas tapansa mukaan vähän villillä tuulella :) Mutta onneksi sukulaiset tietää, että se vain on pojan luonne ! :D Toinen leikki leluilla, kiljui ja huusi kovaan ääneen kaikkea. Ihana pieni :D Ja äiti oli erittäin ylpeä kun poika pissasi aikuisten pönttöön reippaasti !!
Valmiina kyläilyyn ! Tobiaksen asu: Paita KappAhl ja housut Gugguu.

Vierailun jälkeen jäätiin hetkeksi kotipihaan ottamaan kuvia. Aivan mahtavia kuvia tulikin, on mulla komeat miehet ! :) Ja ihan söpöt koiratkin !
Mukavaa viikonloppua ! Meidän huomiseen päivään kuuluu ainakin kirpparipöydän tyhjennys ja varmaan myös mummon ja isomummon näkeminen. Ja onhan huomenna yksi erittäin tärkeä päiväkin... Siitä lisää sitten huomenna :)

Tiia

perjantai 23. tammikuuta 2015

Mitä meillä syödään ?

Olisi aika toteuttaa postaus meidän yleisimmistä päivällisistä. Lounastahan meillä ei kokata, koska jokainen syö töissään ja päikyssä mitä syö :) Viikonloppuisin sitten tietty syödään lounaskin yhdessä. Aamuisin Tobias syö puuron ja iltaisin sitten leipää, hedelmiä tms. En ole osannut oikeen valita pojalle hyviä iltapaloja, joten vinkkejä kaivataan ehdottomasti ! Mitä teidän lapset siis syövät illalla/aamulla ?

Välipala syödään heti kun tullaan päiväkodista kotiin ja se vaihtelee päivittäin. Leipää, hedelmiä ja yleensä pelkkää jugurttia vaan. Välipaloihinkin kaivataan siis vinkkejä !! Siinähän ne päivän ateriat sitten olikin. Ja nyt siis tosiaan päivälliset esittelyssä. Minulle on erittäin tärkeää, että ruoka valmistuu todella nopeasti ja ei tarvitse olla keittiössä montaa tuntia. Eniten tykkään kokata uunissa valmistuvia ruokia niiden helppouden vuoksi. Myös keittoja tykkään tehdä, nam.

Tobiashan siis on ihan kaikkiruokainen, joten hän syö kaikkea mitä äiti tekee. Tietty välillä pojalla on kausia kun mikään ei meinaa maistua. Tämän hetken ehdoton suosikki on nakki. Aina kun pyydän syömään niin poika huutaa: "nakkii nakkii" ! :D Jokapäivähän meillä ei tietenkään nakkia voida syödä, mutta tällä hetkellä siitä useasti jotain teen, koska poika tykkää.

Eniten meillä siis tällä hetkellä menee nakkia. Keitossa, kastikkeessa ja pojalla ihan pelkästäänkin. Siskonmakkarat ja kaikki makkarat uppoaa myös, joten niistäkin sitten keittoja väsäilen.
Jauhelihaa käytetään meidänkin perheessä paljon. Käytetään aina naudan jauhelihaa, sitä 10%. Siitä tehdään makaronilaatikkoa, spagettibolognesea, lihapullia, lasagnea, ihan vaan kermakastiketta, keittoa, tortilloja yms. Makaronit meillä on AINA täysjyvää. Ne valkoiset, YÖK ! :D
Broilerista tykätään myös koko perhe. Sitä yleensä pihveinä/rintafileinä paistetaan riisin ja kasvisten kera. Suikaleet on hyihyi, mutta fileet ja sellaiset käy. Riisinä meillä on myös aina täysjyvä versio.

Sitten tietysti kala. Lohta laitetaan välillä uuniin ja sen lisäksi sitten muusia tai ihan vaan keitettyä perunaa. Lisäksi seiti- ja lohikuutioista keitän keittoa. Muissa muodoissa meillä ei kalaa olekaan, vaikka ehkä pitäisi sitä useammin valmistaa :) Hyviä kalareseptejä saa myös antaa.
Karjalanpaisti on myös ehdoton hitti ! Harmi vaan, että siinä kestää niin kauan tehdä, vaikka uunissa kypsyykin. Mutta se pitäisi silti tehdä edellisenä iltana jo valmiiksi. Eihän sitä millään ehdi tehdä kahdelta kun jo neljältä pitäisi syödä :D
Siinä aikalailla kaikki meidän perheen perus arkiruuat. Tietty välillä pyritään tekemään vähän muutakin kun näitä perusjuttuja, mutta aika usein ajanpuutteen vuoksi kokataan jotain nopeeta ja helppoa. Välillä siis tosiaan syödään eineksiä ja se on meille kaikille ihan ok. Laitetaan vaan lisukkeeksi jotain vihanneksia/kasviksia niin ihan hyvää tulee :) Meillä myös kulutetaan erittäin paljon raejuustoa, se on koko perheen herkkua.

Lueskelisin mielelläni muidenkin ruokapostauksia. Eli siis linkittäkää jos olette sellaisia tehneet.

Tiia

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Raskauspahoinvointi

Tulin kirjoittamaan tänne hieman raskauspahoinvoinnista. Minulla on siitä nyt aika paljon jo kokemusta ja haluan purkaa ajatuksiani tänne.

Tobiasta odottaessa en ollut osannut varautua mihinkään. Sehän oli ensimmäinen raskauteni, enkä tiennyt mistään mitään. Taisin olla silloin viikolla 6 tai 7 kun se alkoi. Järkyttävä pahoinvointi. Jatkuvaa oksentamista, mikään ei pysynyt sisällä. Join vettä, jaffaa ja mustikkakeittoa. Kaikki tuli ulos alle puolessa tunnissa.
Pahoinvointia kesti viikolle 17 asti. Pahoinvoinnin alkaessa sitä kesti yhtäjaksoisesti 3 viikkoa. Tämän jälkeen oli viikon tauko ja viikon huonovointisuus. Tällä viikko/viikko-kaavalla pahoinvointia kesti siis tuonne viikolle 17 saakka. Onneksi silloin pahoinvointi helpotti ja se ei tullut takaisin, ennen kuin synnytys käynnistyi.

Ensimmäisessä raskaudessa laihduin 15 kiloa. Nämä kilot olivat juuri ja juuri ehtineet tulla takaisin, kun Tobias syntyi. Eli siis ensimmäisestä raskaudesta kertyneet kilot 0.

Tuolloin en tietenkään ymmärtänyt, että pahoinvointiin olisi voinut hakea apua. Kärvistelin vain kotona ja töissä ja yritin pysyä pystyssä. Ajattelin, että se on ihan normaalia ja kuuluu raskauteen. Neuvolassakaan siihen ei puututtu millään lailla.
Toisessa raskaudessa sitten olin taas viikolla 6-7, kun pahoinvointi alkoi. Se oli järkyttävää. Mikään ei taaskaan pysynyt sisällä. Vesikin saattoi välillä tulla ulos heti kun sen oli saanut juotua. Tilanne oli kaiken lisäksi vielä pahempi, koska nyt minulla oli jo lapsi, joka täytyy hoitaa, oli olo millainen vain. Ja kaiken lisäksi kolme kertaa pidempi työmatka.

Kärvistelin pahoinvoinnin kanssa ensimmäiseen neuvolaan asti. Taas ruokavaliooni kuului vesi, jaffa ja mustikkakeitto. Välillä uskalsin maistaa banaania tai omenaa, mutta tietysti nekin tuli ulos. Neuvolassa sitten terveydenhoitaja soitti välittömästi lääkärille ja varasi minulle ajan. Hän ainakin osasi työnsä, edellisessä neuvolassa laihtumiselle sanottiin, että se on ihan normaalia ja asia jätettiin siihen.

Lääkärissä sain sitten pahoinvointilääkettä piikkinä ja tiputuksessa 600ml ravinteita. Lisäksi pahoinvointilääke Primperania reseptillä. Viikkoja oli silloin 10 ja siitä viikon päästä pahoinvointi loppui kokonaan. (Olisikohan viikkoja silloin ollut oikeasti vähemmän ja vauva silloin sitten menehtynyt, kun oireet loppuivat ?)

Olen miettinyt tuota kysymystä päässäni moneen kertaan. Olen ajatellut, että entä jos vauva menehtyi niiden pahoinvointilääkkeiden takia, joita käytin sen viikon verran. Olisiko lääkkeet sittenkin voineet vaurioittaa vauvaa, vaikka lääkäri ainakin vakuutti, että mitään haittaa ei ole. Mutta sitähän me emme ikinä saa tietää. Ja kannattaakohan seuraavassa raskaudessa helpottaa omaa pahoinvointia vai vaan kärsiä ? En tosiaan tiedä, uskallanko enää ottaa lääkkeitä vai oksentelen ja olen syömättä monta viikkoa ja toivon, että vauva saa silti tarvitsemansa. Ja itse säilyn hengissä ilman ravintoa :D

Mutta niin, tässä toisessa raskaudessa ehdin lyhyen ajan sisällä laihtumaan jo 10 kiloa. Kokeilin pahoinvointiranneketta, ei mitään tehoa. Homeopaattisia valmisteita, ei mitään vaikutusta. Imeskelin jääpaloja ja join vain todella kylmiä juomia, ei helpotusta. Mikään ei tosiaan auttanut minulle. Minulla auttoi joko vauvan menehtyminen tai nesteytys suonensisäisesti ja pahoinvointilääkkeet. Tätäkään tietoa en saa selville koskaan. Oliko siis lääkärillä käynnistä apua vai päinvastoin ?

Kertokaa omia kokemuksia pahoinvoinnista ! Mikä on auttanut, mikä ei ? Oliko pahoinvointi kaikissa raskauksissa samanlainen ? Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia :) Ja kauhulla odotan täällä seuraavien raskauksien pahoinvointeja. Mutta ikävöin tuota mahaa ! Kamala vauvakuume päällä ja se vaan pahenee kun katsoo vanhoja mahakuvia :)

Tiia

maanantai 19. tammikuuta 2015

Voihan maanantai

Tänään on ollut kyllä kamala päivä ! Kaikki on mennyt pieleen ihan aamusta asti. Nukuttiin meinaan pojan kanssa vähän pommiin, herättiin vasta puol 9. Siihen aikaan meidän pitäisi jo olla menossa päiväkotiin ! Siinä sitten yritettiin pakastimessa jäähdyttää puuroa ja puettiin pikavauhtia. Taidettiin myös ajaakin vähän kovempaa kuin yleensä... Hups !

Onneksi sentään oltiin päiväkodilla 15 yli 9, joten ei ihan hirveesti myöhästytty. Mutta ärsyttää kuitenkin kun menee aikataulut sekasin !

Tämän lisäksi minä olen saanut jonkun flunssan. Nenä vuotaa JATKUVASTI, aivastuttaa, kurkkuun sattuu, korviin sattuu yms... Ärsyttää ! Autoa ajaessakin pitää niistää välillä nenää.

Kun töiden jälkeen pääsin kotiin niin täällähän odottikin se päivän paras juttu. Aloin laittelemaan pyykkejä ja pyykinpesukone näyttää jotain error koodia. Kansi ei suostu aukeamaan, kone ei tyhjennä vesiä eikä linkoa. Onneksi sain pyykit ulos sentään pitkän tappelun jälkeen ja pääsen ne huomenna viemään töihin pesuun.
Pyykinpesukone siis sanoi sopimuksensa irti, joten uusi konehan lähti tietty heti tilaukseen. Siinä siis meni sekin ostolakko !! Onneksi maksetaan kone puoliksi sentään. Tällä kertaa kyllä valittiin edestä täytettävä Samsungin kone. Ei enää ikinä päältätäytettäviä eikä ainakaan Candy-merkkisiä. (Kaksi Candyn päältätäytettävää pesukonetta kun on meillä hajonnut kahden vuoden sisään)

HUOH ! Sellainen ihana päivä meillä tänään. Jos vaikka huomenna menee vähän paremmin, eikä ainakaan mikään kallis vekotin hajoa. Lapsiperheessä ei kuitenkaan ilman pyykinpesukonetta pärjää !

Tiia

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Viikko 3: Neljä parasta

Tämän viikon neljä parasta juttua/hetkeä/asiaa:
 
1. Kirpputoripöytä. Vein tiistaina Tobiaksen vanhoja vaatteita ja omia roinia kirppikselle. Toivottavasti tienataan vähän taskurahaa.
2. Tobiaksen hiustenleikkuu ! Poika oli niin reipas, leikki suihkepullolla kun äiti leikkasi hiuksia. Pysyi jopa paikoillaan yllättävän hyvin !
Ennen
Jälkeen
Jälkeen
3. Hedelmät. NAM !
4. Perheaika<3
Siinä meidän viikon parhaita juttuja.
Kiinnostaisiko nähdä enemmänkin kuvina meidän viikkojen parhaita juttuja ?

Tiia 

lauantai 17. tammikuuta 2015

Pikamoikat

Ihanaa viikonloppua ! Miten näitä viikonloppuja odottaakin aina ihan innolla vaikkei mitään ihmeempää tekemistä oliskaan...? Vaikka meillähän kyllä oli tälle viikonlopulle vähän menoa, nimittäin Tobiaksen serkun 1v juhlat !
Aivan ihanat juhlat olivatkin kyllä. Tuossa hetki sitten juuri kotiuduttiin ja avattiin sipsipussit ! Siis oikeesti SIPSIÄ, vaikka ei saatais mitään herkkuja syödä. Seuraavat herkut saadaankin sitten kuukauden päästä kun on meidän murusen 2vee juhlat ! Sallittakoon siis pieni määrä sipsiä meille kaikille tänään :)
Huomenna sitten mennäänkin mummon luokse kyläilemään pitkästä aikaa. Tobias odottaa kovin, että pääsee pimputtamaan ovikelloa :) Meillä kun ei kotona sellaista ole.

Nyt jatkamme iltaa Kingin parissa. Aivan mahtava ohjelma ! En ole edes vielä valinnut suosikkia, kun kaikki on niiiin hyviä :D Onko siellä muita Kingi-faneja ?!

Tiia
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...