tiistai 19. elokuuta 2014

Yskimistä, aivastelua ja nenän vuotamista

Niitä kaikkia tapahtuu meillä tällä hetkellä kokoajan. Tobias on siis tietty kipeenä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä se alkoi. Poika vaan HUUSI kokoajan ja nukkui todella huonosti. Edes äidin ja isin välissä nukkuminen ei auttanut. Ja sen takia me sitten nukuttiin maanantaina aamuna vähän pommiin !
Maanantai aamuna ei kuitenkaan kotona ollut mitään ongelmaa. Päiväkodissa sitten sanottiin, että poika on hieman tukkonen. Sen jälkeen Tobias on kokoajan yskinyt ja aivastellut ja toisen nenä on kokoajan tukossa ja vuotaa.
Meillä kiukutellaan kokoajan ja pitäisi vaan olla äidin sylissä. Ruoka ei maistu, onneksi sentään mehu maistuu. Ja eilen kyllä Tobias söi reippaasti uunilohta, kananmunaa ja vihanneksia. Sen jälkeen ei olekaan syönyt lähes mitään.

Yöt on yhtä tuskaa. Tobias nukahtaa huutamiseensa ja herää siitä puolen tunnin päästä huutamaan. Huutaminen ei lopu millään. Vaikka nostaa viereen ja hyssyttelee, niin silti menee KAUAN ennen kuin toinen rauhoittuu.
Ollaan yritetty tässä pärjätä nenäsumutteella, avaavalla lääkkellä(joka saatiin silloin kun oli korvatulehdus) ja panadolilla. Tobias kyllä silti oli tänäänkin päiväkodissa. Kuumetta ei ole. Joten siis jos olo ei mene huonommaksi niin poika saa kyllä huomennakin mennä päiväkotiin.

Päiväkotipäivän jälkeen ollaan sitten vaan köllitty sohvalla. Tobias tekee palapeliä ja kiehnää kainalossa. Kyllä poika silti jaksaa riehuakin. Toisaalta ärsyttää, kun toinen on kipee ja niin väsynyt kokoajan niin haavereita sattuu. Poika kaatuu ihan yhtäkkiä tai sählää jotain muuta. Ei ole kivaa. Huuto on meinaan tuplaten pahempaa kun toinen on väsynyt :D
Taitaa kaikkialla olla tätä flunssaa nyt liikkeellä ? Ainakin noissa päiväkodeissa ja kouluissa varmasti on liikkeellä. Ja joo kyllähän Tobiaskin sen nyt varmaan tartuttaa, mutta olisi se sen tartuttanut jo heti maanantaina. Joten en siis aio olla viemättä toista päiväkotiin sen vuoksi, ettei muihin lapsiin tartu. Päiväkodin tädeillä ei ainakaan ollut mitään sitä vastaan, että Tobias siellä on.

Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...